Lastenlääkäri eli pediatri palvelevat lasten ja nuorten sekä äkillisissä että pitempiaikaista hoitoa vaativissa sairastumistapauksissa.
Olen hoitanut lapsipotilaita vuodesta 1992 lähtien sekä julkisella (yliopistosairaalassa ja nykyään Helsingin kaupungilla Tampereelta muuton myötä) että yksityisellä puolella. Toimin Helsingissä myös lastenneuvolassa ja kouluterveydenhuollossa.
Lapset, vastasyntyneistä alkaen, ovat sydämellisesti tervetulleita vastaanotolleni kaikissa vaivoissa, on kyseessä sitten mm. vauvan itkuisuus, lasten flunssat, nivelvaivat, allergiat tai astma. Annan myös siitepölyallergiaan siedätyshoitoa.
Jos vastaanotolle tullaan nivelvaivoissa tai astmaepäilyssä tai jos samanaikaisesti on monta asiaa pohdittavana, on hyvä varata kaksi aikaa, jotta ehditään käydä asiat läpi kiireettömästi. Jos lastenreuma on kyseessä ja tarvitaan nivelten UÄ-tutkimusta, pyydän varaamaan ajan maanantai-iltapäivälle jolloin UÄ-laite on käytettävissäni.
Käynneille olisi suotavaa tuoda mukana myös kasvukäyrät ja mahdolliset jo aikaisemmin tehdyt tutkimusvastaukset ja -lausunnot.
Murtumia en hoida. Pienten nirhamien ja nivelten venähdyksien hoito onnistuu. Minulle voi varata myös etä- ja videovastaanottoaikoja.
Toimin myös Pihlajalinna Dextran lasten päivystyksessä.
Yleisiä syitä lasten päivystykseen hakeutumiseen ovat akuutit vaivat kuten flunssa, kurkkukipu, kuume, silmätulehdus, vatsavaivat, allergiat ja iho-oireet. Jos lapsi on loukkaantunut tapaturmaisesti, hakeudu mahdollisimman pian hoitoon tapaturmapäivystykseen.
Lastentautien erikoislääkäri
Lastenreumatologian erikoislääkäri